| EuroSkills-mestaruus Etelä-Karjalan ammattiopistoon |
|
Etelä-Karjalan ammattiopistossa Imatralla opiskeleva Teemu Mikkonen oli paras Linux-asiantuntija avoimissa tietoverkoissa ammattitaidon EM-kilpailuissa. Kilpailu käytiin Portugalin Lissabonissa ja siihen osallistui 460 nuorta 25 maasta. Viime keväänä elektroniikka-asentajaksi valmistunut Teemu Mikkonen on menestynyt aiemmin erinomaisesti Suomen Taitaja-kilpailussa. Molemmilla osallistumiskerroilla hän saavutti hopeaa. Mikkonen on syventänyt elektroniikkaopintojaan tämän vuoden aikana sähköopinnoilla ja saanut kaksoistutkinnon suorittajana myös ylioppilaslakin ja lukion päättötodistuksen. Kilpailussa Mikkonen rakensi tiiminsä kanssa yritykselle tietoverkon ja hänen yksilötehtävänään oli sähköpostiohjelman luominen Linuxin käyttöjärjestelmään. Kaiken kaikkiaan suomalaisnuoret korjasivat jättipotin EuroSkills-kilpailussa; suomalaisilla oli tuomisinaan kahdeksan kultaa, kahdeksan hopeaa ja yhdeksän pronssia. |
Etelä-Karjalan ammattiopisto, PL 303 (Armilankatu 40), 53101 Lappeenranta, vaihde: 020 496 00, faksi: 020 496 6688, info@ekamo.fi