”Mitä Venäjän matka minulle antoi?”

Venäjä-projektista kuulin ensimmäisen opiskeluvuoteni alkupuoliskolla ryhmänohjaajaltani Seppo Lakalta. Luokalta kysyttiin halukkaita lähtijöitä Pietariin tutustumaan kulttuuriin, kaupunkiin ja sen historiaan sekä ammattiopistoon (Petrovsky college) ja sen toimintaan. Päätös tuli melko nopeasti ja muutamia halukkaita lähtijöitä oli, mutta viikon pituiselle matkalle valittiin minun lisäkseni toinen meidän luokkalainen. Odotukset matkasta olivat positiiviset, mutta pientä jännitystä ja ennakkoluuloja Venäjää kohtaan oli. Välttämättömät paperit ja tärkeimmät matkaan liittyvät asiat käytiin läpi, ja matka itärajan taakse voi alkaa.

Lähtöpäivä alkoi koulun ruokalasta aamupalalla ja kahvilla kello yhdeksän. Siitä minibussin kyytiin ja kohti Nuijamaan rajaa. Siellä vaihdoimme isompaan linja-autoon, jossa oli ympäri Suomea eri ammattikouluista n. 20 opettajaa ja 30 oppilasta. Nopeasti nautittiin kahvit ja pullat koulun piikkiin, minkä jälkeen tulliin jonottamaan. Ongelmitta läpi tullitarkastuksen alkoi matka pitkää, ankeaa ja karun näköistä suoraa tietä Pietariin. Hetken aikaa mielessä kävi ajatus, että mihin sitä tuli lähdettyä. Kun ankea tie alkoi vähitellen muuttua omakotitaloista ja pienasutuksesta suurkaupunkiin, mielikin koheni, ja jännitys alkoi lieventyä enemmänkin mielenkiinnoksi.

 Aluksi kaikki paitsi kaksi opettajaa vietiin omalle hotellilleen. Sitten meidät vietiin ammattiopiston asuntolalle (Petrovsky hostel), jossa meidät jaettiin pieniin ryhmiin ja meille annettiin omat huoneet. Majoittumisen jälkeen käytiin tutustumassa nopeasti kouluun, minkä jälkeen ruokalaan iltaruualle. Koulun ruokala oli äkillisesti järkytys, koska ensiksi hengityksen valtasi lämmin, etova ja kostea ruuan tuoksu, jota ei suomalaisen koulun keittiöstä kantaudu. Mutta totuttuani ilmaan ja käytyäni syömään huomasin, että ruoka oli kaikista ennakkoluuloista huolimatta ihan maittavaa kaikin puolin. Ruuan jälkeen hetki vapaa-aikaa, seuraavan päivän tapahtumat selville ja omaan huoneeseen pohdiskelemaan ja odottamaan seuraavaa päivää innolla.

Tiistaiaamuna hyvin nukutun yön jälkeen suihkuun, jossa tuli huomattua veden suuri klooripitoisuus, joka johtui johtuen todennäköisesti veden epäpuhtauksista, mikä ei sinänsä tullut yllätyksenä. Sitten kävellen sata metriä koululle aamupalalle. Aamupalalta aloitettiin tutustuminen kouluun, sen historiaan ja käytäntöihin. Koulu osoittautuikin odotuksia paremmaksi niin kuin kaikki muukin Venäjällä. Petrovsky collegen taso oli melko hyvin verrattavissa Suomen ammattiopistoihin käytännöltään ja materialtaan, mutta opetuksesta oli huono mennä päättelemään kommunikointiongelmien takia. Tutustumisen jälkeen oli ruokaa ja venäjän kielen pikakurssin aloitus. Paikallisen opettajan takia oli opittava venäjää melko nopealla tahdilla, ja aakkoset tulivat oikeastaan kaikki tutuiksi jo päivässä, mikä oli hyvin positiivista. Mieli oli virkeä ja avoin.

Seuraavaksi hypättiin bussiin, suunnattiin keskustan suuntaan tutkimaan paikallista historiaa ja kulttuuria. Tutuiksi tulivat muutama erityisen näyttävä ja arkkitehtoonisesti taidokas vanha kirkko. Suuntaa-antavasti voin kertoa, että toisen kirkon yhden sisäänkäynnin ovet painoivat 40 000 kg, koska ne oli valmistettu muistaakseni messingistä. Sisäänkäyntejä kyseisessä kirkossa oli neljä. Kiertelyn jälkeen lähdettiin kaupungille kahville, vaihtamaan rahaa ja katselemaan paikkoja omatoimisesti pienissä porukoissa. Hienon päivän jälkeen takaisin bussilla hostellille, jossa oli vapaa-aikaa tehdä mitä halusi ovien sulkeutumiseen saakka, muistaakseni klo 02:00 asti.

Keskiviikkona aamutoimet tuttuun malliin. Aamupalalle, jonka tuoksuun alkoi jo pikkuhiljaa tottua. Monipuolinen ja ravitseva ateria jälleen kerran, vaikkakaan ei aina ollut selkoa siitä, mitä sitä oikein suuhunsa välillä laittoi. Aamupalan jälkeen jatkettiin venäjän kielen pikakurssilla, jossa kerrattiin aakkoset ja siirryttiin muodostamaan lauseita, joilla esiteltiin itseään tai kaveriaan. Kielen opiskelu niin nopealla tahdilla oli uuvuttavaa ja toisinaan myös hyvin turhauttavaa, vaikkakin samalla palkitsevaa ja mielenkiintoista. Odotin venäjän olevan hankalampaa, mutta loppupeleissä keskittymällä ja oikealla asenteella sen perusasioiden oppiminen ei tuota ylitsepääsemättömiä hankaluuksia. Siksi pidän esimerkiksi ruotsin kieltä hyvin paljon hankalampana…

Opiskelujen jälkeen käytiin syömässä päivällinen. Jatkettiin bussilla kohti keskustaa, missä sijaitsi valtavan kokoinen, jonkin vanhan hallitsijan asunto, joka tätä nykyä toimii museona. Museo saattaa kuulostaa tylsältä ja ikävystyttävältä kokemukselta, ja niin se varmasti normaaleissa museoissa Suomessa onkin, mutta tässä ’’palatsissa’’ oli Venäjän historiaa satojen vuosien ajalta tunnetuimmista taideteoksista arvoesineisiin ja sotakalustoon. Vaikkakin kaikki oli tavalla tai toisella kiinnostavaa ja erittäin vaikuttavaa suuressa mittakaavassa, mutta kun koko paikan sai kierrettyä ei viimeisellä viidelläsadalla metrillä pystynyt keskittymään muuhun kuin kipeisiin jalkoihin.

Siirryimme kaikkine kipeine kinttuinemme katselemaan venäläisen taiteenmuodon ylpeyttä, balettia. Niin kovasti maailmalla kehuttu tanssimuoto, venäläinen baletti, oli myös taitavan näköistä, ja myönnän, että itse en moisia kiekuroita saisi sipsuteltua, mutta se ei silti ollut lappeenrantalaisittain ”miu mielee”, joten poistuin näytöksestä puoliajalla (huom. luvan kanssa) kaupungille. Näytöksen päätyttyä takaisin hostellin alueelle ja vapaa-aikaa taas ovien sulkeutumiseen saakka. Päätettiin pienellä porukalla lähteä tutustumaan läheiseen kulttuuriin loppuillaksi. Kaikenlaista nähtävää löytyi myös omatoimisesti.

Torstai, viimeinen kokonainen päivä Pietarissa, ja normaaleilla aamurutiineilla taas kohti päivän ensimmäistä kulinaristista kokemusta. Mieliala oli hyvin korkealla, paljon oli nähty, tehty ja koettu, ja vielä paljon oli edessä. Päivän suunnitelma näytti lupaavalta, ja aluksi oli viimeinen kerta lähteä hiomaan venäjänkielen taitoa. Tiukkaa kertausta ja uutta asiaa. Koko ryhmän edessä piti lukea ja samalla esitellä itsensä ja kaverinsa sekä kertoa hieman itsestään. Loppupeleissä kaikki suoriutuivat tehtävästä erittäin hyvin pienistä takerteluista huolimatta. Mutta seuraavan päivän kurssitesti hieman vielä jännitti. Vuorossa yllätys, yllätys oli ruokailu, josta taas porukka bussiin koolle ja nokka kohti rannikkoa.

Saavuimme perille Peterhoffin kesähuvilalle. Aluksi huvila ei vaikuttanut yhtään mielenkiintoiselta, mutta kun päästiin paikalle ja nähtiin ”huvila”, se osoittautuikin hieman odotuksia suuremmaksi. En tiedä, onko se normaalia Suomen puolella, jos takapihalla on jättimäisiä kullattuja patsaita, kilometrejä kilometrien perään kävelyreittejä ”puutarhassa”, pieniä vierasmökkejä sijoiteltu joka puolelle ja kaiken lisäksi mereltä raivattu lähes kilometrin pituinen kaakeloitu ja laatoitettu kanaali, joka päättyy takaterassille. Vaikuttavista monumenteista ja rakennuksista ei tullut tällä reissulla loppua, mutta yhteisellä päätöksellä päätettiin liikkua keskustaan ostoksille. Kaikennäköistä turhaa ja ei niin turhaa tarttui mukaan kotiin vietäväksi. Ilta saapui vapaa-aika mukanaan, ja yhdessä toverini ja muutaman mukana matkalla olleen neitosen kanssa lähdettiin kiertelemään kaupungille.

Yksi matkan kohokohdista oli, kun porukalla päätettiin mennä syömään ja löydettiin uskomattoman hulppea ja tyylikäs ravintola. Sisälle astuessa kolme palvelijaa tuli ympärille ja yksi otti takin pois päältä, toinen kyseli, mistäpäin maailmaa ruoka-annokseni saisi olla, kolmas ohjasi pöytään, jossa mietiskelyn aikana tilattiin yhdet juomat. Kun kaikki olivat valinneet ruuat ja juomat olivat melkein loppu, pöytään saapuivat hienoimmat annokset, mitä olen koskaan nähnyt juomien kera. Kun viimein oli ruuat ja juomat pöydässä nautittu, lasku oli aikamoinen yllätys. Se nimittäin oli naurettavan pieni. Lasku maksettiin, ja tipit kun oli jaeltu ja takit saatu, tuli aika lähteä takaisin metrolla hostellin suuntaan. Perille päästyä lähdettiin vielä tutkimaan kaupunkia ja katselemaan ”nähtävyyksiä”.

Perjantai, kotiin lähteminen lähestyy ja pakkaamista suihkun jälkeen suoritettiin haikeissa tunnelmissa. Päivät olivat menneet nopeasti, ja matka olisi mielestäni saanut kestää vielä vaikka toisenkin viikon. Tosin väsymyskin painoi edellisen illan myöhään kestäneestä kulttuurikierroksesta. Tavarat ja matkamuistot sekä krääsät oli pakattuna valmiiksi, joten ehti vielä käydä läpi mielessä viikon tapahtumat sängyllä makaillessa. Kamppeet kainalossa käveltiin huoneiden luovutuksen jälkeen bussille, missä ne viskattiin valmiiksi tavaratilaan.

Lyhyt kävelymatka koululle virkisti mieltä ja vuorossa ”viimeinen ehtoollinen”. Kymmenisen minuuttia aikaa kertailla vielä viime hetken opitut asiat ennen venäjänkielen koetta, koelappu täyttyi yllättävän nopeasti, ja suhteellisen hyvä tulos sieltä tuli. Viimeiset hyvästelyt ja kielikurssin kunniakirja kädessä tyytyväisin mielin linja-autoon. Ihmiset oli laskettu ja tavarat tarkastettu joten matka koti-Suomea kohti opettajien hotellin kautta sai alkaa. Matka rajalle sujui melko rattoisissa merkeissä, koska oli ehtinyt viikon aikana tutustua porukkaan ja oli helppo siten vaihdella yhteystietoja ja jakaa kokemuksia matkasta. Rajaa ennen pysähdyttiin vielä tax-free-myymälässä, josta pystyi ostamaan vielä viimehetken tuliaiset itselleen. Tullitarkastus meni yhtä hyvin kuin mennessä, ja oli aika vaihtaa linja-auto minibussiin sekä hyvästellä vielä uudet ystävät. Matka päättyi kotiovelle, josta pääsi turvalliseen omaan suihkuun ja omaan sänkyyn lepäilemään. Life is a journey!

Kaikin puolin matka onnistui loistavasti. Pääsin näkemään aivan eri kulttuurin ja mitä se pitää sisällään. Suurin osa ennakkoluuloista osoittautui vääriksi viikon aikana, kun pääsi seuraamaan vierestä, millaista olisi elää Pietarissa ja käydä esimerkiksi siellä koulua. En tarkoita sillä, että haluaisin muuttaa sinne ikinä asumaan, mutta viikon aikana ei tullut kertaakaan olo, että haluaisin äkkiä vain pois täältä.

Mitä Venäjän matka antoi minulle? Sain joukon uusia ystäviä sieltä, opin venäjän kielen alkeita, pääsin syömään useita eri ruokia eri kulttuureista, näin mitä kaikkea muuta se pitää sisällään, useita eri taiteen muotoja, opin tuntemaan hieman historiaa, opin paljon uusia asioita ja ennen kaikkea ajatusmaailmani laajeni sekä suuri määrä ennakkoluuloja katosi. Voisin tältä istumalta lähteä koska tahansa uudestaan samankaltaiselle matkalle, vaikka näin sekä koin paljon, paljon asioita. Mutta vieläkin enemmän niitä on vielä näkemättä ja kokematta.

Jos haluaa oppia tuntemaan ihmisiä eri kulttuurista tai haluaa tietää jotain asioita eri maista, sitä ei oikeasti voi muuten täysin saavuttaa kuin ottamalla itseään niskasta kiinni ja uskaltautumalla uusiin paikkoihin kokemaan nämä kaikki asiat kädestä pitäen. Pietari on upea kaupunki, kunhan sen oppii tuntemaan vain paremmin. Siihen päättyi se reissu, innolla odottamaan seuraavia.